Merkinnät käyttäjältä Jari-Pekka

Finnchat Oy:n Roope Rämänen: CUSTOMER IS KING

Roope Rämäsen astellessa huoneeseen, ei jää epäselväksi, kuka määrää. Se on kirjoitettuna isoin kirjaimin miehen lippalakkiin: ”CUSTOMER IS KING”.

Roopen luotsaamassa Finnchat Oy:ssä asiakas on aina ollut keskiössä.

Samaan aikaan Finnchatilla on aina ymmärretty hyvän talousjohtamisen merkitys, mikä on antanut mahdollisuuden tehdä järkeviä päätöksiä myös tiukoissa tilanteissa.

”Meidän taloutemme on ollut niin vakaalla pohjalla, ettei olla jouduttu tekemään sellaisia paniikkiratkaisuja. Silloin kun on tullut jotain ongelmia, niin ollaan aina pystytty rauhassa ajatellen käymään se läpi ja korjaamaan pikkuhiljaa. kertoo Roope Rämänen

 

Mitä menestyvältä kasvuyritykseltä vaaditaan?

Tässä jaksossa Finazillan sohvalle istahti Finazilla Oy:n ja Taloushallintaan fi Oy:n toimitusjohtaja Juhamatti Hyyppä. Juhamatti on nähnyt läheltä monen yrityksen kasvutarinan toimittuaan toimitusjohtajuuden lisäksi useissa yhtiöissä ulkoistetun talousjohtajan roolissa.

Tällä hetkellä hän toimii ulkoistetun talousjohtajan roolissa viidessä eri yhtiössä. Yrityksen ovat erikokoisia ja toimivat eri toimialoilla, mutta tietyt tekijät näyttävät yhdistävän kasvuhakuisia yrityksiä kokoluokasta ja toimialasta riippumatta.

Tässä jaksossa selvitämme, mitä menestyvältä kasvuyritykseltä vaaditaan.

 

Vieraana Finazillan sohvalla: Matti ”Lämpöpumppumies” Perkkiö

Tässä jaksossa saimme Finazillan sohvalle vieraaksi LämpöYkkösen markkinointijohtaja Matti ”Lämpöpumppumies” Perkkiön. Lämpöpumppumiehen somepresenssi ja markkinointiosaaminen ovat vertaansa vailla, mutta taustalta löytyy myös kivenkovaa talousosaamista.

”Eikös se ihan yhtiölaissa sanota, että pitää tehdä kannattavaa liiketoimintaa. Se on vaikeaa, jos sulla ei ole talous hanskassa.” kiteyttää Matti Perkkiö ajatuksiaan talousjohtamisen tärkeydestä.

 

LämpöYkkönen on energiatehokkaita lämmitys- ja viilennysratkaisuja tarjoava yritys, joka on reilussa vuosikymmenessä raivannut tiensä toimialan ehdottomaan eturiviin.

Pitkäjänteinen ja jatkuva talousjohtaminen on ollut keskeinen osa yrityksen toimintaa alusta saakka, mikä on osaltaan ollut mahdollistamassa yrityksen kovaa kasvua.

Yhteistyömme: Finazilla tarjoaa Lämpöykköselle ohjelmistoratkaisut budjetointiin, ennustamiseen ja raportointiin. Lisäksi LämpöYkkösellä on käytössään Talousjohtaja-palvelu tehostamassa talousjohtamisen prosesseja.

Sarjayrittäjä kertoo, mitä kasvu vaatii

Kasvutavoitteita on helppo asettaa, mutta kasvun toteuttaminen on aina kovan työn takana. Sen tietää jokainen yrittäjä.

Kasvu tulee vain harvoin, jos koskaan, sattumalta. Erityisesti kannattava kasvu on lähes aina suunnitelmallisen ja kovan työn tulos, johon tarvitaan oikeanlainen tiimi sekä joskus vähän tuuriakin.

Näistä asioista keskustelimme sarjayrittäjä Teemu Tapperin kanssa Finazillan sohvalla. Teemu on sarjayrittäjä, joka toimii tällä hetkellä RockOn Oy:n toimitusjohtajana sekä Tech Lead -roolissa Finazillan tuotekehitystiimissä.

 

Mikä budjetoinnissa askarruttaa? Neljä yleisintä asiaa.

Tässä artikkelissa käymme lävitse neljä asiaa, jotka talousjohtoa budjetoinnissa ja ennustamisessa askarruttaa.

Artikkeli on katsottavissa kokonaisuudessaan myös alla olevalta videolta!

 

Ennen kuin siirrymme varsinaiseen listaan, haluan vielä tarkentaa, että yleensä tapaan talousjohtajia. Joskus myös talouspäälliköitä ja kontrollereita. Menneisyydessä olen tavannut huomattavasti enemmän yrittäjiä ja tilitoimistojen edustajia, jolloin askarruttavat aiheetkin olivan hieman erilaisia.

Mitä on kassavirta? Tietopaketti päätöksentekijälle

Positiivinen kassavirta on menestyvän liiketoiminnan perusedellytys.

Yrityksen menetykselle voidaan asettaa monia mainioita mittareita aina asiakastyytyväisyydestä tuotannon tehokkuuteen ja liiketoiminnan kannattavuuteen. Silti yrityksen todellisen menestyksen määrittää pitkässä juoksussa kyky tuottaa positiivista kassavirtaa.

Loppujen lopuksi raha vain kassassa voi mahdollistaa muiden tavoitteiden täyttymisen.

Edes hyvä kannattavuus ei ole vahvan kassan tae.

Siinä missä yrityksen tulos taipuu osaavissa käsissä moneen muotoon, ei taitavinkaan talousvelho taio kassavirtaa positiiviseksi ilman konkreettisia käytännön toimia.

Siksi kassavirta on koko organisaation toimintaa kuvaava lahjomaton mittari.

Budjetointityökalu moderniin talousjohtamiseen

Ei ole olemassa kahta samanlaista yritystä. Jokainen yritys on uniikki.

Samoin jokaisen yrityksen ihmiset poikkeavine toimintatapoineen, taustoineen ja talousjohdon tarpeineen ovat uniikkeja.

Ei ole lainkaan ihme, että maailman yleisin budjetointityökalu on jo vuosikymmenien ajan ollut Excel, joka tunnetusti taipuu lähes kaikkeen. Loputtomilla mahdollisuuksilla on myös kääntöpuoli. Kaikenlaista voi sattua ja tavallisesti sattuukin – ennemmin tai myöhemmin.

Kaavavirheet ja rikkoutuneet laskentakaavat ovat arkipäivää silloin, kun budjetointityökaluna toimii tämä talousjohdon rakastama ja vihaama taulukkolaskentaohjelma..

Erityisen suuri virheen mahdollisuus on silloin, kun budjetointiprosessissa on mukana useita henkilöitä tai budjetointiprosessiin kuuluu myös jatkuva ennustaminen.

Yrityksesi tärkeimmät tunnusluvut

Yrityksen terveyskolmion tunnusluvut kertovat yrityksesi terveydentilan.

Jokainen yritys kohtaa matkallaan ylä- ja alamäkiä. Joillakin matka on töyssyisempi kuin toisilla, mutta molemmissa tapauksissa matkasta on helpompi nauttia, kun talouden peruspilarit ovat kunnossa.

Yrityksen terveyskolmio koostuu kolmesta tunnusluvusta

  • kannattavuudesta
  • vakavaraisuudesta
  • ja maksuvalmiudesta

Jos nämä tunnusluvut ovat kunnossa, yrityksesi on taloudellisesti terve.

 

Menestyvän liiketoiminnan salaisuus

”Osta halvalla ja myy kalliilla. Siinä on menestyvän liiketoiminnan salaisuus.”

Näin minulle kertoi yrittäjä, jonka tapasin.

Samaan hengenvetoon hän ihmetteli ääneen, miten kassa voi olla jatkuvasti kuiva, vaikka kauppa käy ja kannattavuus on kunnossa.

 

Finazilla auttaa Suomen Digimarkkinointia kasvamaan

Digitaalisen markkinoinnin asiantuntijayritys Suomen Digimarkkinointi Oy on käyttänyt Finazillaa vuodesta 2016. Yhteistyön aikana Suomen Digimarkkinointi on tuplannut liikevaihtonsa ja kiilannut digimarkkinoinnin asiantuntijayritysten eturiviin. Tällä hetkellä yritys työllistää 25 digimarkkinoinnin asiantuntijaa ja kasvuvauhti vain kiihtyy tulevana vuonna.

Suomen Digimarkkinointi Oy:n toimitusjohtaja Jaakko Suojanen piipahti Finazillan toimistolla kertomassa, kuinka Finazilla on auttanut heitä kasvamaan hallitusti ja kannattavasti.

Suomen Digimarkkinointi on tehostanut Finazillan käyttöä Talousjohtaja-palvelullamme.