Asiakastarina: Vastuu Group

Vastuu Group, joka vielä videon kuvaamisen aikaan huhtikuussa 2019 tunnetiin nimellä Suomen tilaajavastuu, budjetoi ja ennustaa liiketoimintaansa Finazillan avulla.

Parhaiten yritys tunnetaan Luottettava Kumppani ja Valttikortti -palveluistaan.

 

Budjetointi on tehostunut Finazillan avulla

”Eniten elämä on muuttunut syksyisin budjetoinnin osalta. Kerran rakennetut budjetointipohjat ovat toimineet jo monta vuotta, eikä samaa työtä tarvitse asiaa tarvitse tehdä aina uudelleen ”, kuvailee talousjohtaja Sofie Lindholm Finazillan tuomaa helpotusta.

”On myös hienoa, että useat ihmiset voivat käyttää samaa järjestelmää ja tavoitteena on ottaa raportointinäkymä käyttöön koko henkilöstölle tänä vuonna.”

Finazilla kantaa suuretkin volyymit

Vastuu Goupin suuret volyymit ovat aiheuttaneet haasteita muille raportointityökaluille. Esimerkiksi myyntilaskuja lähetetään 110 000 kappaletta vuodessa.

”Tämä ei näy millään tavalla Finazillan suorituskyvyssä, vaan saamme raportit nappia painamalla”, kehuu Sofie Lindholm

Sofien mukaan yksi asia nousee kuitenkin Finazilla-yhteistyössä ylitse muiden.

”Olemme saaneet aina parasta asiakaspalvelua. Saamme aina vastaukset kysymyksiimme.”