Blogi


Finnchat Oy:n Roope Rämänen: CUSTOMER IS KING

Roope Rämäsen astellessa huoneeseen, ei jää epäselväksi, kuka määrää. Se on kirjoitettuna isoin kirjaimin miehen lippalakkiin: ”CUSTOMER IS KING”.

Roopen luotsaamassa Finnchat Oy:ssä asiakas on aina ollut keskiössä.

Samaan aikaan Finnchatilla on aina ymmärretty hyvän talousjohtamisen merkitys, mikä on antanut mahdollisuuden tehdä järkeviä päätöksiä myös tiukoissa tilanteissa.

”Meidän taloutemme on ollut niin vakaalla pohjalla, ettei olla jouduttu tekemään sellaisia paniikkiratkaisuja. Silloin kun on tullut jotain ongelmia, niin ollaan aina pystytty rauhassa ajatellen käymään se läpi ja korjaamaan pikkuhiljaa. kertoo Roope Rämänen

 

Talouden suunnittelulla on iso rooli

”Se maasto, missä me liikutaan, tuo aina yllätyksiä. Monesti käy niin, että ennusteet tai suunnitelmat tulevaisuudesta ei osu ihan kohdalleen.

Siitä huolimatta on hyvä koittaa jollakin tavalla suunnitella se polku on, mitä me ollaan käymässä ja mihin me ollaan menossa.” kuvailee Roope ajatuksiaan talouden suunnittelun tärkeydestä.

Roopen lausahdus kuvaa hyvin kasvuyrityksen budjetoinnin ja ennustamisen merkityksen. On totta, ettemme voi koskaan tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan ja miten maailma ympärillämme muuttuu. Siitä huolimatta yritys tarvitsee suunnan ja tavoitteen, jotta se kykenee tekemään päätöksiä.

Myynnin budjetointi ja ennustaminen on kasvuyrityksissä vaikeaa

Kasvuyrityksissä myynnin ennustaminen on perinteisesti ollut vaikeaa ja sen parissa on kamppailtu myös Finnchat Oy:ssä.

”Meillä on ollut tällainen iso haaste, että me ei oikein saatu meidän tulevaa myyntiä ennustettua kohdalleen.

Meillä oli tapana laatia ennuste edellisen vuoden toteutuneiden lukujen pohjalta. Miten tahansa sitä tehtiin, niin joitain kymmeniä tuhansia se aina heilahteli, eikä koskaan mennyt yhtään niin kuin suunniteltiin.” Roope naurahtaa

Roope kertoo myynnin ennustamisen tarkentuneen huomattavasti Finazillan käyttöönoton myötä. Katso Videolta, kuinka myynnin ennustaminen ja toteuman seuranta on tehostunut Finazillan myötä.

 

Talouden johtaminen on hajautettu

Finnchat Oy:n talouden johtaminen on aidosti hajautettu. Eri ihmiset vastaavat omista business uniteistaan.

Finazillan avulla kukin henkilö pystyy ajantasaisesti johtamaan oman yksikkönsä toimintaa. Katso videolta, kuinka hajauttaminen on toteutettu Finazillan avulla.

 

Haluan varata demon Finazillasta