Blogi


Kassavirta on yrityksen polttoaine

Monelle yrittäjälle kassavirta ja kassan hallinta tarkoittavat pankkitilin saldon tarkistamista aamulla töihin tullessa. Toinen puolestaan laatii kassavirtaennusteen muutamalle viikolle ja kolmas ylläpitää jatkuvasti kassavirta- ja rahoitusennustetta kuukausien päähän.

Sitten löytyy vielä se rohkea, joka luottaa siihen, että on sitä ennenkin selvitty. Kaikki menee varmasti hyvin, kunhan ei vain muuteta mitään. Valitettavasti tämä on juuri se vaarallisin ajattelumalli, koska maailma ympärillä muuttuu joka tapauksessa.

Kassavirta on kenties väärinymmärretyin yrityksen talouden ja yrittäjyyden osa-alue, joten avaan kassavirran merkitystä lyhyen tarinan avulla.

Kun polttoaine loppuu…

Viikonloppuna mökiltä palatessa havaitsin tien varressa pysäköitynä näyttävän punaisen urheiluauton. Nopean vilauksen perusteella kyseessä oli jenkkipeli, jota en kuitenkaan tarkemmin tunnistanut, vaikka juuri amerikanraudat ovat lähellä sydäntäni.

Auto oli pysäköity vaaralliseen kohtaan mutkaisen tien reunaan, joten arvaan, että levähdyspaikan oli valinnut auto, ei kuljettaja.

Konepelti ei ollut ylhäällä, mutta polttoaineluukku oli auki. Todennäköisesti kuljettaja oli virheellisesti ajatellut, että kyllä tällä bensamäärällä ajaa seuraavalle ABC:lle asti.

Auto kiilteli komeasti ja kuljettaja tuskin osasi kuvitella matkan päättyvän näin nolosti. Kulkupeli vaikutti olevan iskussa ja auton ulkomuodon perusteella oletin, että myös kuljettajan pinkka olisi vähintään kohtalaisessa kunnossa. Yleistäen siis oletan, että komean auton kuljettajalla olisi ollut varaa hankkia tarvittava määrä polttoainetta.

Ennakoimattomuus jätti tien varteen

Vahinko pääsi mitä ilmeisimmin tapahtumaan, koska kuljettaja ei ollut täysin tietoinen, kuinka paljon amerikkalainen V8 kuluttaa valitulla reitillä. Toinen, hyvin todennäköinen, vaihtoehto on että kuljettajalle iski vauhtisokeus ratin takana ja polttoaineen riittävyys ei käynyt edes mielessä.

Samalla tavalla yritysten näkemys tarvittavista resursseista määränpään saavuttamiseksi on usein puutteellinen. Eikä vauhtisokeus ole lainkaan poikkeuksellista silloin, kun yrityksen kasvuvauhti on kova.

Kassavirta ratkaisee ihan kaiken

Raha kassassa on yrityksen polttoaine ja ilman sitä matka päättyy. On harmillisen yleistä, että yritys kasvaa ja vaikuttaa voivan mainiosti mutta kaatuu yhtäkkiä, koska havahtuu kassavirtakriisiin liian myöhään.

On tärkeää ymmärtää, mikä yrityksen määränpää on ja kuinka paljon polttoainetta matkan taittaminen vaatii. On pystyttävä ennakoimaan käytettävissä oleva polttoaine (raha), sekä kulurakenne.

Ennakoimattomuudesta johtuvat konkurssit ovat usein vältettävissä hyvin helposti budjetoinnin ja kassavirtaennustamisen keinoin – olettaen, että yrityksen liiketoiminta on muilta osin rakennettu kestävästi hyvän idean ympärille.

Ota yhteyttä tai lataa opas. Varmistetaan yhdessä yrityksenne kyky ennustaa kassavirtaa.

Lataa opas kassavirran ennustamiseen.