Blogi


Tilitoimistoille syntyi uusi sesonki

Tilitoimistobisnes on ainakin kiireen suhteen kohtalaisen sesonkiluontoista. Kiireisimmät kuukaudet osuvat kevättalven tilinpäätössumaan ja näin sivusta seurattuna työtaakka saattaa nousta hetkellisesti lähes kohtuuttomaksi. Tilinpäätöskiireiden jälkeen moni tilitoimistossa työskentelevä pitää pienen paussin, jonka jälkeen arjen ohessa aletaan jo henkisesti valmistautua tulevan kevään kiireisiin.

Tilitoimiston kolme vuodenaikaa:

  1. Tilinpäätöskiireet (vuosi-ilmoitukset, veroilmoitukset ym. mukaan lukien): Ensimmäinen vuosikolmannes
  2. Toipuminen tilinpäätöskiireistä + tilitoimistoarki: Toinen vuosikolmannes
  3. Valmistautuminen tilinpäätöskiireisiin + tilitoimistoarki: Kolmas vuosikolmannes

Vaikka vuosikello onkin luonteeltaan leikkimielinen ja kiireisiä ajanjaksoja tulee pitkin vuotta, on tosiasia, että huomattavan suuri osa tilitoimistojen työstä painottuu muutamalle kuukaudelle.

Samaan aikaa useat edelläkävijät tilitoimistokentällä ovat onnistuneet luomaan itselleen täysin uuden sesongin viimeiselle vuosikolmannekselle. Viimeinen vuosikolmannes, jota elämme juuri nyt, on paras aika myydä sisäisen laskennan palveluita. Yrityksissä budjetoidaan ja suunnitellaan tulevaa vuotta nyt, eikä tilitoimistojen kannattaisi jättää tilaisuutta käyttämättä.

”Mutta kun eivät meidän asiakkaat budjetoi.”

Vai budjetoivatko sittenkin teidän tietämättänne? Voi hyvinkin olla, että asiakkaat laativat ennusteita pitkin vuotta, mutta tilitoimisto ei ole niistä tietoinen, koska budjetointia ja sisäistä laskentaa pidetään tilitoimistopalveluista irrallisena asiana.

On totta, että yksinyrittäjät ja pienimmät mikroyritykset eivät ole sitä otollisinta maaperää ennustepalveluille – se on selvä homma. Olen kuitenkin omakohtaisesti huomannut, että useimpien tilitoimistojen asiakaskunnassa on valta määrä potentiaalista asiakaskuntaa erilaisille asiantuntija-, budjetointi- ja ennustepalveluille.

Tavoitteelliset yritykset ylläpitävät ennustetta – ainakin jonkinlaista.

Käyn viikoittain tämän tyyppisiä keskusteluja asiakkaan kanssa:

Minä: Onko teillä tapana laatia budjetteja ja ennusteita liiketoiminnastanne?

Asiakas: Ei. Olin ennen työnjohtajana Yritys Oyj:ssä ennen kuin ryhdyin yrittäjäksi. Siellä tehtiin budjetteja, mutta se oli ajanhukkaa.

Minä: OK. Onko teillä kasvutavoitteita?

Asiakas: Kyllä. Liikevaihto pitäisi saada tuplattua kahden vuoden sisään. Myyntipäällikkö sanoi, että yksi uusi asiakas kuussa tulee ainakin. Se näytti jonkun laskelmankin siitä firman kesäpäivillä. Yritti varmaan elvistellä…

Minä: Teillä on siis olemassa myyntiennuste? Oletteko miettineet, missä vaiheessa on palkattava uutta väkeä, jotta uudet projektit saadaan maaliin aikataulussa.

Asiakas: Ei meillä ole mitään ennustetta, mutta on mulla sellainen Exceli. Sitä on vain niin työlästä ylläpitää… Sitten kun vielä pitäisi tehdä investointeja uusiin laitteisiin, mutta kun ei uskalla. Kassa on tiukalla jo nyt…

Huomaan kerta toisensa jälkeen, että yritykset tekevät tilitoimiston tietämättä myyntiennusteita, markkinointisuunnitelmia sekä suunnittelevat rekrytointeja ja investointeja. Toisin sanoen asiakkaat budjetoivat ja ennustavat tiedostamattaan ja tietämättänne.

Ongelma on, että näistä raaka-aineista ei jalosteta pääbudjetteja ja kassavirtaennusteita. Itse koen, että asian nostaminen esille asiakkaan kanssa on tilitoimiston velvollisuus.

Yritä ainakin tarjota apua.

Tilitoimiston kotitehtävä:

Käy asiakkaasi kanssa ylläolevan kaltainen keskustelu. Kysy asiakkaalta, mitkä ovat heidän tavoitteensa ja minkälaisia ennusteita asiakas tekee tällä hetkellä.

Saatat yllättyä kahdella eri tavalla. Voi olla, että ennusteita löytyy juuri niiltä asiakkailta, joilta niitä vähiten odotat. Toisaalta saatat myös yllättyä, miten suuri osa yrityksistä seilaa täysin sokkona 😉 .

Toinen kotitehtävä:

Ota yhteyttä. Budjetointia ja ennustetta ei tarvitse pyörittää Excelissä. Finazilla on tähän hommaan markkinoiden paras ja kattavin ratkaisu.

Tutustu Finazillaan veloituksetta